BOMBARDIER-lumikiitäjä, Lapin erämaakylien postiauto scroll down for an English version
Vuonna 1996 Pekka Orava luovutti 2 kpl Bombardier-lumikiitäjää Kemotille. Ne olivat olleet Oravan lomamajoilla retkeilykäytössä, mutta raskaan ylläpidon vuoksi jääneet pellon pientareelle useiksi vuosiksi. 70-luvun alussa Jouko Laitinen oli huutanut lumikiitäjät Postin huutokaupasta ja Pekka Orava osti ne Laitiselta 80-luvulla. Alun perin Posti oli ostanut lumikiitäjät vv. 53-55 ja niillä liikennöitiin Lapin tiettömien taipaleiden takana oleviin kyliin, mm. Karigasniemi-Utsjoki välillä ja nyt kunnostettu kiitäjä n:o 203 lähinnä Kaamanen-Sevettijärvi välillä. "Postiautona" lumikiitäjä oli rekisteröity 13 hengelle, ja lisäksi perään voitiin lisätä reki rahdin ja postin vetämiseksi. Enimmillään kyytiin sovitettiin 43 matkustajaa, jotka olivat etupäässä pieniä koululaisia. Lumikiitäjässä on moottorina Chryslerin 6-kone, 3-vaihteinen vaihdelaatikko ja perä henkilöautosta, jotka kuitenkin osoittautuivat liian heikoiksi Lapin olosuhteissa. Liikevoimansa lumikiitäjä saa takapään telastosta ja ohjaus tapahtuu etupäässä olevilla suksilla ja kesäisin pyörillä. Polttoainetta raskaissa olosuhteissa, esim. 200 km:n matkalla, kului 150 - 200 l. Varaosia matkalla piti olla mukana runsaasti. N:o 203 kuljettajana toiminut Partakossa eläkkeellä oleva Onni Aikio kertoo, että pylväskengätkin kuuluivat varusteisiin yhteyden saamiseksi tulikohtaan. Kulun varmistamiseksi oli Rovaniemen varikolla yksi varalumikiitäjä valmiina auton lavalla Ylä-Lappiin kuljetettavaksi. Kuljettajia "postiautolla" oli aluksi vain yksi, mutta mahdollisien ongelmien varalta heitä oli loppuaikoina kaksi. Lumikiitäjä n:o 203 poistettiin rekisteristä v. -69. Kanadalaisvalmisteinen Bombardier-lumikiitäjä on laite, jota nykyinen lainsäädäntö nimittää moottorireeksi. Kemijärven Moottorikerho on entisöinyt n:o 203 lumikiitäjän parin vuoden aikana. Mukana ovat olleet eri yritykset ja kaupunki rahallisella avustuksella, palveluilla ja tarvikkeilla sekä joukko "talkoohulluja" käyttäen lähes 1000 työtuntia perusteellista työtä tehden. Siitä kiitos heille. Giant 98 Snowmobile Enduron yhteydessä 14.3.1998 vihittiin tämä aikanaan hyvin palvellut lumikiitäjä uudelleen eloon ja asetettiin "liikenteeseen".... Sauli Koskiniemi Kemijärvi (Tietoja lainattu Postin 70-vuotisjulkaisusta)
BOMBARDIER-"WEASEL" / Snow Bus, THE MAIL VAN OF WILDS OF LAPLAND Pekka Orava handed over two Bombardier-sno buses to Kemot (Kemijärvi Moottorikerho, "Motor Club of Kemijärvi") in 1996. They had been used for trecking purposes at Orava's holiday cabins, but because of their heavy maintenance they had been left to stand at the side of the field for several years. In the beginning of the 70's Jouko Laitinen had bought the vehicles at an auction held by the Post Office, and Pekka Orava had bought them from Laitinen in the 80's. Originally the Post Office had bought the vehicles in 1953-55 and they operated between the villages in the trackless wilderness of Lapland, for example between Karigasniemi and Utsjoki and the vehicle number 203, which now has been renovated, mainly operated between Kaamanen and Sevettijärvi. As "mail vans" the vehicles were registered for 13 people, and a sleigh could be attached to the rear of the vehicle for pulling freight and mail. The most that could be fitted into one vehicle was 43 passengers, most of whom were small school children.The vehicle has a Chrysler 6-engine, a 3 speed gearbox and a rear of a motorcar, all of which turned out to be nothard-wearing enough for the conditons of Lapland. The Bombardier Snow Bus is equipped with front skis and rear tracks and typically could seat 12 passengers. Alternately, the front skis of the Bombardier Snow Bus could be removed and replaced with wheels. In hard conditions the vessel did 200 kilometers (about 125 US miles) for 150 - 200 litres of fuel (gasoline). Driving the vessel you always had to have plenty of spare parts with you. Onni Aikio, now retired at Partakko who used to drive the vessel nb 203 says that climbing irons were also very important equipment to take along, so that you coud get touch with the base if anything happened in order to get help (the mobile phones had not been invented yet ) To secure the service there was an extra vehicle on the back of a truck at the pit of Rovaniemi waiting for the transportation to Upper Lapland. At the beginning the mail van had only one driver, but later on there were two drivers in case of any problems. The vessel nb 203 was removed from register in 1969. The Canadian-made Bombardier Snow Bus is a device which the current (Finnish) legislation calls a motor sledge. The Motor Club of Kemijärvi,KEMOT, has been restoring the number 203 vehicle for the past couple of years. The City of Kemijärvi and several companies have been taking part in the restoring through providing financial assistance, services and supplies, and also a number of "voluntary work-a-holics" have been putting in nearly 1000 working hours, doing a thorough job. For that, thank you all. At the Giant '98 Snowmobile Enduro to March 14, 1998, the vessel that once served so well was brought back to life and "put into traffic".... Sauli Koskiniemi Kemijärvi (Source: the 70th Anniversary Publication of Post Office)